Vahvasta historiastaan ammentava Zeiss on tiukasti tulevaisuudessa kiinni

Tuoteinnovaatioita digitalisaation muuttamaan maailmaan

Saksalainen linssituotteiden ja näöntutkimusteknologian jättiläinen Zeiss lanseeraa jatkuvasti uutta alalle. Nopea digitalisoituminen, mm. mobiililaitteiden läpi maailman kokeva nykykuluttaja ja optisenkin kaupan siirtyminen verkkoon etäyhteyksien päähän ovat inspiroineet Zeissin tutkimus- ja kehitystiimien työtä.

NÄE ry tutustui Zeissin uutuuksiin ja historiaan ZEISS Berlin Convention 2019 -tapahtumassa lokakuussa ja poimi mukaan kiinnostavimmat uutuudet, jotka muuttavat niin kuluttajan kuin alan yritystenkin toimintaa.

Mobiili mukana kaikkialla

Tilaisuudessa lanseerattiin mobiilin käytön yleistymisen huomioivat linssituoteperhe, jonka uusi teknologia parantaa näkemismukavuutta.

Mobiililaitteen jatkuva tiirailu on tavallista ulkoillessa, kävellessä ja jopa kotitöidenkin lomassa – kaikki toimia, joissa vielä pari vuotta sitten katse kohdistui pääasiassa kauempana oleviin kohteisiin. Nykyisin samalla tarkistetaan huomisen säätä, naputellaan pikaviestejä, muokataan ja julkaistaan kuvia ja kurkitaan puhelinta monista eri syistä. Kun katselu muuttuu, tulee linssien muuttua sen mukana.

Silmät joutuvat koville, kun ne joutuvat jatkuvasti tarkentamaan vuorotellen lähelle ja kauas. Uutuuslinsseissä on ominaisuus, jonka avulla eri etäisyyksiin ja suuntiin katsominen tarkasti yksiteholaseillakin helpottuu. Linsseissä on huomioitu myös käyttäjän iän tuomat erilaiset vaatimukset – silmän kyvyn muuttaa fokuksen kohdetta sekä pupillin koon.

Virtuaaliapu silmälasivalintaan

Silmälasien ostoon oleellisesti liittyvän asiantuntijan palvelun voi myös yhdistää digitaaliseen kauppaan.

Optikkoliikkeisiin myytävän uutuuslaitteen yhdeksän kameraa tallentavat silmäräpäyksessä 45 miljoonaa mittauspistettä, joiden avulla asiakkaasta luodaan kolmiulotteinen malli. Virtuaalisen 3D-mallin päällä ei voi ainoastaan sovittaa satoja kehysmalleja, vaan valitut kehykset voidaan myös istuvuudeltaan säätää sopiviksi sen avulla.

Optometrian ammattilaisen käyttämä ja ohjaama laite auttaa myös linssivalinnoissa. Se mittaa pupillien etäisyyden, lukuetäisyyden sekä tarvittavan kaltevuuskulman.

Oman tallennetun 3D-mallin turvin silmälaseja voi kenties tulevaisuudessa ostaa juuri itselleen ammattilaisen räätälöimänä myös käymättä fyysisessä optikkoliikkeessä – laadusta ja ammattiavusta tinkimättä. Etäyhteydellä tehtyyn näöntarkastukseen yhdistettynä Zeissin uutuuslaite voisi mullistaa kuluttajan käsityksen silmälasien verkkokaupasta.

Boutiquetoimija luottaa laatuun

Noin vuoden Zeissin linssejä myyneen oululaisen Optiholmin toimitusjohtaja, yrittäjä ja optometristi Jarko Holmi kuvailee brändin Suomen organisaatiota asiakaslähtöiseksi, joustavaksi ja hyvin palvelevaksi.

”Zeissilta saamme toimivat tuotteet ja voimme rakentaa räätälöidyn valikoiman omien asiakkaidemme tarpeet huomioiden. Brändi sopii kaltaisellemme boutiquetyyppiselle toimijalle todella hyvin”, Holmi sanoo.

”Merkki on kuluttajien keskuudessa hyvin tunnettu ja se tukee tietenkin meidän myyntityötämme. Pienenä, riippumattomana toimijana on tärkeää valita oikeat kumppanit, ja Zeissin vahva brändi on ilman muuta sellainen.”

Holmi osallistui Zeiss Berlin -tapahtumaan lokakuussa. Hän kuvailee kahden päivän tilaisuutta hyvin järjestetyksi ja informatiiviseksi. ”Luennot olivat kiinnostavia ja tuotteiden, laitteiden ja palveluiden esillepanot hienoja. Kaiken kaikkiaan tapahtumasta voi ammentaa omaan liiketoimintaan niin tietoa kuin inspiraatiota.”

”Zeissin filosofia sopii meidän toimintaamme hyvin – kuten Zeiss, mekään emme ole koskaan halvin vaihtoehto, mutta usein kaikkein laadukkain”, Holmi summaa.

Kuluttajien tuntema

Kankaanpääläinen Optikko Kangasniemi käyttää Zeissin näöntutkimuslaitteita ja hankkii lähes kaikki linssituotteet Zeissilta.

Yrittäjä, optometristi Jukka Kangasniemi sanoo niin ikään hyötyvänsä Berliinin tapahtuman kiinnostavista luennoista ja oheisohjelmasta. ”Luennoista on hyötyä työmaan arjessa”, hän sanoo.

Optikko Kangasniemi lähti Zeissin asiakkaaksi pari vuotta sitten sopivan tilaisuuden tullen. ”Silloin oli hyvä hetki vaihtaa linssitoimittajaa – uuden brändin myyminen toi piristystä omaan tekemiseen. Tuotteet ovat hyviä ja järkevästi hinnoiteltuja ja yrityksen toimintatapa kaltaisemme pienen, itsenäisen liikkeen kanssa on ollut miellyttävä”, Kangasniemi kuvaa.

”Zeiss on brändinä huomattavasti edellä kilpailijoita”, hän arvioi. ”Zeiss tunnetaan todella hyvin asiakkaidemme keskuudessa – ei toki suoraan linsseistään, mutta kaikesta muusta: kiikareista, kännyköistä ja kameroista. Arvokas, mainio brändi on pienelle, laatuun ja palveluun panostavalle liikkeelle merkittävä etu.”

Brändi panostaa markkinointiin

NÄE ry osallistui Zeissin lokakuussa järjestämään kaksipäiväiseen Berliinin-tapahtumaan, johon oli kutsuttu yrityksen nykyisiä ja potentiaalisia asiakkaita sekä ammattimediaa. Tapahtuma on suuri panostus niin asiakassuhteisiin kuin markkinointiinkin – paikalla oli n. 2 000 henkeä.

Tapahtuman aikana osallistujat oppivat uutta useissa workshopeissa, luennoilla, verkostoitumistilaisuuksissa sekä Market Placessa, eräänlaisella messuja muistuttavalla laajalla tapahtumatorilla, jossa yrityksen ja sen yhteistyökumppanien tuotteita ja palveluita esiteltiin monenlaisin ständein ja osastoin.

Suuryritys panostaa huomattavasti markkinointiin, brändäykseen ja imagoon tarinankerronnan keinoin. Usein tarinat käsittelevät yrityksen innovaatioiden vaikutusta ihmisten elämään.

Zeissin historiassa totisesti on, mistä ammentaa. Kuluvana vuonna yritys on ottanut kaiken irti yhdestä sen historian merkittävästä käänteestä, 50-vuotta sitten tehdystä ensimmäisestä Apollo 11-kuulennosta, jolla otetut kuvat valokuvattiin Zeissin valmistamilla kameralinsseillä. Zeissin linssin läpi on otettu myös ikoninen valokuva nousevasta planeetta maasta nähtynä kuun pinnalta.

Yritys kertoo puolen vuosisadan takaisen innovoinnin kantavan hedelmää vielä tänäkin päivänä: kuukameroiden teknologisia oivalluksia hyödynnetään mm. Zeissin ultramoderneissa elokuvakameroissa, ilmakuvakameroissa ja mikrosirujen valmistuksessa, jossa käytetään optista litografiamenetelmää.

Zeiss valmisti myös astronauttien kypärien visiirit, joiden läpi avaruuslentäjät katselivat sinistä kotiplaneettaa kaukana kotoa.

Tämän tason brändihistoriasta kuulee mielellään, ja hyvin kerrotut tositarinat vetoavat niin järkeen kuin tunteeseen. On helppo uskoa, että tämän firman kelkkaan kannattaa lähteä – näytöt puhuvat puolestaan. Zeiss tekee palveluksen kuluttajille muistuttaessaan kaltaistensa avainyritysten roolista nykypäivänkin teknologian kehityksessä ja elämänlaadun edistämisessä, ja tietenkin myös kumppaniyrityksilleen, joiden kuluttaja-asiakkaat haluavat niin ikään olla osa tarinaa.

Saksalainen suuryritys toimii ympäri maailman

Carl Zeiss AG on saksalainen yritys, jonka tuoteryhmiin kuuluvat optiikkatuotteet, muun muassa silmälasilinssit, diagnostiset laitteet, kiikarit, tähtäimet, kaukoputket, kameroiden objektiivit, mikroskoopit, optiset mittalaitteet, silmälaserlaitteet ja leikkausmikroskoopit.

Carl Zeissilla on edustus n. 50 maassa ja tuotantoa ympäri maailman. Yrityksen henkilökunta on n. 30 000 henkilön vahvuinen. Koko konsernin vuotuiseksi liikevaihdoksi kerrottiin viime vuoden syyskuussa yli 5,8 miljardia euroa. Yrityksen perusti Jenassa saksalainen hienomekaanikko ja optiikkasuunnittelija Carl Zeiss (s. 1816) vuonna 1846.

Zeiss Vision Care -liiketoimintaryhmä keskittyy silmälasilinssi- ja niiden hoitotuotteisiin sekä näkemisen ja silmäterveyden tutkimusteknologiaan ja välineistöön.

Suomessa toimiva Carl Zeiss Oy on osa Zeiss-konsernin pohjoismaista aluetta, johon kuuluvat Tanska, Norja, Suomi ja Ruotsi. Sillä on noin 160 työntekijää, Suomessa parisen kymmentä. Suomen organisaatioon on viime vuosina panostettu huomattavasti.

173-vuotiaan saksalaisen liiketoimintaportfolio on tiukasti tulevaisuudessa kiinni: digitalisaatioon, terveydenhuoltoteknologiaan ja älykkääseen tuotantoon (tekoälyä hyödyntävä Smart Production) panostavan yrityksen voi uskoa sloganinsa mukaisesti muokkaavan optiikan ja optoelektroniikan toimialojen tulevaisuutta.

Perspektiiviä tuo oivallus siitä, että kuulennoille uraauurtavaa välineistöä kehittäessään Carl Zeiss AG oli jo 123-vuotias, Preussissa perustettu ja maailmansodista selvinnyt vanha tekijä.

Lue myös