Myopiasta kärsivien koululaisten osuus on digiaikana kaksinkertaistunut

Likitaittoisuus, kuivat silmät ja jumissa olevat silmälihakset ovat yleisimpiä koululaisten seulontatutkimuksissa ilmeneviä näköongelmia. Optometristi Jarkko Vilén ja kouluterveydenhoitaja Satu Alapeteri kertovat, mitä lasten ja nuorten näkemisessä ja näöntutkimuksessa tapahtuu juuri nyt.

Vuoteen 2050 mennessä joka toisella henkilöllä on myopia

Lasten likinäköisyys on yleistynyt lähimpien vuosikymmenten aikana. Likinäköisyydestä eli myopiasta kärsivä ei näe terävästi kauas ilman silmälaseja. Monet syyttävät tästä kännyköitä ja tietokonepelejä, mutta mobiililaitteiden yhteyttä näön heikentymiseen ei ole osoitettu yhdessäkään tutkimuksessa.

– Digilaitteiden erityisestä haitallisuudesta ei ole näyttöä, mutta loogista olisi, että niiden vaikutuksesta likinäköisyys saattaa lisääntyä, koska laitteet houkuttavat lapsia pidempiin lähikatselusessioihin, sanoo optometristi Jarkko Vilén Optinäöstä.

– Silmät pyrkivät sopeutumaan siihen, mihin niitä käytetään. Lisääntyneen lähietäisyydelle katselun myötä silmän takaosa voi kasvaa liikaa pituutta, jolloin näkö muuttuu likitaitteiseksi.

Vielä kaksikymmentä vuotta sitten murrosikä oli lasten näön heikkenemisen kannalta kriittisin vaihe. Nykyisin likinäköisyyttä todetaan kuitenkin yhä useammin alle 10-vuotiailla lapsilla. Vilén arvioi, että Suomessa on hieman yli 200 000 likinäköistä lasta. Se tarkoittaa, että myopiasta kärsivien koululaisten osuus on digiaikana kaksinkertaistunut.

Brien Holden Vision Institute on ennustanut, että vuoteen 2050 mennessä joka toisella henkilöllä on myopia.

– Tämä on hälyyttävää. On entistä selvempää, että myopian aikaisempi havaitseminen ja kontrollointi tulevat yhä tärkeämmiksi.

Koululaisten silmät kuivuvat ja silmälihakset jumittavat

Suomessa kouluikäisten lasten näköä tutkitaan kouluterveydenhoitajan vastaanotolla. Ennen kouluikää lasten näköä seurataan säännöllisesti neuvolassa.

Koululaisten näönseulonta suoritetaan viime keväänä päivittyneen THL:n Tiedä ja Toimi -kortin mukaisesti ensimmäisellä, viidennellä ja kahdeksannella luokalla osana laajaa terveystarkastusta.

Lisäksi oppilaan näkö tutkitaan aina myös silloin, kun oppilas itse, vanhempi, opettaja tai joku muu epäilee oppilaan näön heikentymistä tai oppilaalla on jotakin silmiin liittyvää oireilua.

Likinäköisyys on lapsilla selvästi yleisempää kuin kaukonäköisyys eli se, ettei lapsi näe lähelle.

– Alentunut kaukonäön tarkkuus johtaa tilastoja. Forioiden ja hyperopian aiheuttamat ongelmat seuraavat perässä. Viime vuosina on ollut selkeästi havaittavissa, että kuivasilmäisyys on enemmän myös nuorten näkömukavuutta häiritsevä tekijä, Vilén sanoo.

Yhä useamman koululaisen silmälihakset ovat jumissa, mikä johtaa siihen, ettei hän näe kunnolla lähelle eikä kauas.

Lapsi ei itse tunnista heikon näön oireita – opettajan rooli merkittävä

Koululaisen huono näkö voi jäädä vanhemmilta huomaamatta, sillä lapsi ei välttämättä osaa kertoa näkemisen ongelmista. Lapsi ei voi tietää, onko hänen näkemisensä erilaista kuin se, mitä muut näkevät. Pieni lapsi ei välttämättä oireile mitenkään, ja jopa hyvin heikosti näkevä lapsi saattaa liikkua ja leikkiä kuten muutkin ikäisensä

Yleensä likinäköisyys ei ala ennen kouluikää. Koulussa likinäön ongelmat tunnistaa usein opettaja. Heikosti näkevä oppilas saattaa usein kärsiä keskittymisongelmista ja levottomuudesta.

Etenkin jos lapsi, joka on aikaisemmin pysynyt hyvin mukana, ei enää pysykään tai haluaa etupenkkiin, viestin pitää kulkea nopeasti terveydenhoitajalle.

Yhteistyö eri tahojen välillä on tärkeää. Esimerkiksi palveluseteliin liittyvä sähköinen lähete- ja palautejärjestelmä on toimiva yhteistyöväline kouluterveydenhuollon ja optikkoliikkeen välillä.

– Myös yhteiset tapaamiset kouluterveydenhuollon henkilöstön ja optikkoliikkeiden välillä ovat tärkeitä yhteistyön kannalta. Tärkeää on myös hyvä konsultointimahdollisuus ja näönhuoltoon liittyvät yhteiset koulutustilaisuudet, sanoo Raumalla terveydenhoitajana työskentelevä Satu Alapeteri.

Useimmat näköongelmat tulevat esiin nimenomaan koulussa ja siksi näkemiseen liittyvä koulutus voisi olla myös opettajille hyödyllistä.

– Opettajien on helppo seurata, jos lapsi siristelee, seuraa riviä sormella tai lapsella on haluttomuutta lukea. Tarvittaessa opettaja voi lähettää oppilaan kouluterveydenhoitajalle.

Likinäköisyyden kehittymistä voi ennaltaehkäistä

Lapset ja nuoret katsovat entistä enemmän lähelle, mikä vaatii silmiltä aktiivista lihastyötä, rasittaa silmiä ja voi aikaistaa näön muutoksia. Olisikin tärkeää, että lapset pitäisivät lähikatselusta riittävästi taukoja. 20-20-20-muistisääntö on hyvä ottaa kokeiluun esimerkiksi kotona.

– Säännön mukaan digilaitteella vietetyn 20 min jälkeen tulisi katsella 20 jalan (6 metrin) etäisyydelle 20 sekunnin ajan, Vilén ohjeistaa.

Kirjojen tai lehtien lukeminen ei kuitenkaan ole silmille vahingollista. Siinä katseen suunta vaihtelee eri tavalla kuin esimerkiksi mobiililaitteiden katselussa, joka on intensiivisempää, ja samalle etäisyydelle tuijotetaan pitkiä aikoja kerrallaan.

Tutkimusten mukaan ulkona oleminen ja auringonvalossa oleskelu saattavat suojata lapsia likinäköisyydeltä. Ulkoillessa tulee luonnostaan katseltua joustavasti eri etäisyyksille, jolloin silmät pääsevät rentoutumaan.

– Sisätiloissa vietetty aika pakottaa silmät tarkentamaan koko ajan äärellisille etäisyyksille, joka tarkoittaa jatkuvaa työtä silmälihaksille. Ulkoilu ja kauas katsominen taas vastaavasti on hyvinkin rentouttavaa silmän tarkennusjärjestelmälle eli zoomille, Vilén sanoo.

Lähityöskentelyn tauotuksen ja ulkoilun lisäksi likinäköisyyden kehittymistä voi ennaltaehkäistä myös hyvän valaistuksen avulla. Katseluetäisyyden tulisi olla vähintään 25–30 senttiä.

On kuitenkin hyvä muistaa, että likinäköisyys on vahvasti periytyvää. Jos molemmat vanhemmat ovat likinäköisiä, tulee suurella todennäköisyydellä myös heidän lapsistaan likinäköisiä. 

Ruutuajan pelisäännöt on asetettava ennen koulun alkua

Ruutuaika on ollut polttava puheenaihe viime vuosien ajan. Erityisesti vanhempia on huolestuttanut lasten käyttämä aika digilaitteiden parissa.

Viime keväänä Maailman terveysjärjestö WHO antoi ensimmäistä kertaa suosituksensa lasten ruutuajasta. 2–4-vuotiaille lapsille WHO suosittaa enintään tunnin ruutuaikaa, sitä nuoremmille ei lainkaan.

WHO:n suositukset ovat saaneet kiitosta mutta myös arvostelua. Monet asiantuntijat korostavat, etteivät suositukset perustu tutkimuksiin tai niiden tueksi on vain vähän tieteellisiä todisteita. Lisäksi suosituksissa ei oteta huomioon sitä, ettei kaikki ruutuaika ole huonoksi lapsille.

– Tarkkaa suositusta ruutuajalle on vaikea antaa, sillä esimerkiksi koululaisilla puhelin on osa yhteydenpitoa kavereiden kanssa ja koulussakin digilaitteita käytetään yhä lisääntyvässä määrin, Alapeteri sanoo.

Hän kuitenkin uskoo, että runsas ruutuaika vähentää päivittäistä liikuntaa ja yöunia. Lisäksi ruutujen ääressä vietetty aika voi aiheuttaa lihasjännitystä ja niska-hartiaseudun kipuja sekä houkutella napostelemaan liikaa.

On tärkeää, että vanhemmat aktiivisesti kyselevät lapselta digilaitteiden käytöstä ja luovat niille yhteiset säännöt.

– Ruutuaika ja siihen liittyvät pelisäännöt pitää sopia lapsen kanssa jo ennen kuin hän aloittaa koulun. Teini-iässä se on jo liian myöhäistä. Ihailen ranskalaisten päätöstä kieltää älypuhelimien käyttö koulupäivän aikana, Vilén sanoo.

Sinisen valon ja lähityön haittoja voidaan vähentää myös digilaseilla ja -linsseillä, jotka on erityisesti suunniteltu suojaamaan ruutuajan rasitukselta.

Optikkoyhteistyö jatkuu koululaisten näönseulonnassa

THL:n ohje kouluterveyden näönseulonnasta päivittyi viime keväänä. Uuden ohjeen mukaisesti kouluterveydenhoitaja voi taittovikaepäilyissä tehdä yhteistyötä laillistetun optikon kanssa, jolla on rajattu lääkkeenmääräämisoikeus. Oppilaan on oltava 8-vuotias, vähintään toisella luokalla.

Optikkoyhteistyöuudistus on otettu ilolla vastaan.

– Kokemuksemme on, että kaikki eivät tarvitsisi silmälääkärin tutkimusta ja myös silmälääkäreiltä on tullut palautetta, että he kokevat osan koululaisten käynneistä turhina, Alapeteri kertoo. 

– Optikkoyhteistyö kehittää näöntutkimuksen tasoa, yhdenmukaistaa välineet ja selkeyttää näönhuollon toimintamalleja. Lisäksi malli tuo huomattavia kustannussäästöjä ja säästää silmälääkäriresursseja.

Alapeterin mukaan lasten näkemiseen liittyvät palvelut toimivat erinomaisesti ja tasalaatuisesti koko maassa, jos kaikki kunnat Suomessa toimivat uuden ohjeistuksen mukaisesti.

– Lisäksi on rakennettava toimiva, paikallinen yhteistyömalli kouluterveydenhuollon, optikkoliikkeiden ja erikoissairaanhoidon välille.

– THL ohjeistaa myös jatkotutkimuksiin lähettämisestä, mutta tietojeni mukaan käytännöt jatkotutkimuksiin ohjaamisesta ja jatkotutkimusten tekemisestä ovat vielä hieman kirjavia paikkakunnasta riippuen. Meillä Raumalla on selkeä, yhtenäinen ohje jatkotutkimuksiin lähettämisestä ja meillä näönhuoltoon liittyvät palvelut ovat mielestäni hyvin saatavilla.

Koululaisten seulontatutkimus kattaa lähi- ja kaukonäön sekä värinäön tutkimuksen, mutta toiminnallisen näön ongelmat eivät välttämättä nouse seulonnassa esiin. Näköoirekyselyn hyödyntämistä näöntutkimuksen osana kannattaa Alapeterin mukaan tulevaisuudessa pohtia.

– Toki me kouluterveydenhoitajat aina kyselemme koululaiselta hänen omasta kokemuksestaan näkemiseen liittyen ja esitämme kysymyksiä, joiden avulla voimme tunnistaa koululaisen näkemiseen liittyviä vaikeuksia, mutta tämä ei ole strukturoitua, Alapeteri sanoo.

Lue myös